Liput liehumaan!

Jo yli kaksikymmentä vuotta sitten olin lasteni ja kummilasteni kanssa seurakunnan järjestämällä matkalla jääkiekko-otteluun Jokerit – Saipa. Olimme kaikki ensimmäistä kertaa Helsingin Areenalla. Emme ehtineet kauan seurata peliä, kun poikani sanoi haluavansa fanilipun. Ostin erätauolla lipun. Aikansa poika piti lippua käsiensä välissä kunnes näytin miten lippua voi liehuttaa maalin synnyttyä. Pian lippu liehui todella komeasti vieressäni. Oma pääni oli siinä vaarassa. Jokerit johtivat jo 3 –0 ja Jokerien lippu liehui uljaasti kunnes koitti Saipan kolme maalia tilanteeseen 3 –3. Kuulin hiljaisen äänen vieressäni sanovan, että hän taitaakin kannattaa Saipaa. Ottelu päättyi Jokereille 4 – 3 ja matka bussille sujui jälleen Jokerilipun liehuessa.

Pieni poika halusi olla voittajan puolella, vahvan puolella, vaikka kesken ottelua ”takkia kääntäen”. Hän silloin vasta etsi oman elämänsä ”lippuja”, joita tulevina vuosina heiluttaa ja joiden nimeen vannoo. Minä, monen isän ja äidin tavoin, annoin myös ”lippuja” lapselleni käteen, joita halusin hänen aikuisena heiluttavan. Halusin antaa niitä ”lippuja”, joiden uskoin edustavan sitä hyvää, mitä olen elämästä löytänyt. Mutta lapsemme päättävät itse, heiluttavatko he niitä vai vaihtavatko ne parempina pitämiinsä. Toivon häneltä löytyvän kuitenkin aina ”lipun”, jolla hän liputtaa myös heikkojen ja häviöllä olevien puolesta. Isänpäivänä liputettiin muistaen, myös sitä hyvää, mitä sukupolvesta toiseen olemme isiltämme saaneet ja mitä isinä välitämme eteenpäin. Katsoin jälleen ylpeänä Suomen lippua ja näin sen edustavan hyviä arvoja, jotka edustavat elämässään häviölle joutuneiden tukemista.

Kari Rautiainen
Haminan seurakunta