Rukous uuden edessä

”Sinut sain kuin lahjana juuri ennen iltaa, kuin tähtenä joka ilmestyy kirkkaan päivän jälkeen taivaalle, ensin himmeänä, sitten vahvana ja selväpiirteisenä, omana planeettanaan keskellä tätä kaoottista maailmankaikkeutta.” (Laura Malmivaara, Iltatähti. Otava 2024).

Luin Laura Malmivaaran romaanin äitiydestä samaan aikaan, kun ilmoitin jääväni alkavana syksynä vanhempainvapaalle kirkkoherran virastani. Se, mitä en osannut enää edes toivoa tai odottaa, mullistikin elämäni ja nyt olen kuin alussa. Nyt illat ovat pimeät, aamut koleat ja omenat kypsyvät puissa. Syksy on saapunut nopeammin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Virkavapaani alkaa jo muutaman viikon päästä. Odotan sitä kovasti, mutta odottavan ilon lisäksi mielen valtaa myös epävarmuus, jännitys ja haikeus. Uuden elämänvaiheen alussa tuntuu lohduttavalta turvautua rukoukseen. Haparoiviin ajatuksiin ja sanoihin Jumalalle kätkeytyy luottamusta. Synnytyksessä, ensimmäisissä päivissä, vauvan itkussa, valvotuissa öissä ja uuden opettelussa saan olla kannateltavana. Ja minä saan kannatella sylissäni ihmettä, illan kirkasta tähteä.

En tiennyt vielä, mutta minulla oli aavistus.
Se aavistus oli totta, minä kannan lasta.
Jumalani, tarvitsen sinua nyt enemmän kuin koskaan.
Suojele meitä. Tässä me olemme.
”Eihän sitä koskaan tiedä”, sanotaan, mutta päivä päivältä uskallan luottaa enemmän,
että raskaus etenee, pysyn terveenä ja kaikki menee hyvin.
Kiitos onnesta, jota saan osakseni. Kiitos mahdollisuuksista, joita näen edessäni.
Kuljeta meitä hyvään tulevaisuuteen ja ole kanssamme aina.

(Meri-Anna Paloniemi, Alkuja ja loppuja -Rukousten kirja. Kirjapaja 2021).

Anna Kinnunen, kirkkoherra