Isät

”Isä, oletko sinä vielä nuori mies”, kysyi alakouluikäinen poikamme isältään, johon isänsä vastasi,
että kyllä hän alkaa olla jo keski-ikäinen.
Tämä lohdutti lapsen mieltä, sillä hän oli lukenut tai kuullut, että nuorten miesten
liikennetapaturmat ovat huomattavasti lisääntyneet.
Poika koki turvallisena sen, että isä ei enää ollut ihan niin suuressa vaaravyöhykkeessä.
Nyt poika on jo aikamies ja isä juuri tulossa eläkeikään. Monet asiat he tekevät edelleen yhdessä.

Minun ja sisarusteni isällä olisi nyt elokuussa syntymäpäivä.
Isälle oli tärkeätä osallistua seurakunnan toimintaan. Hyvin usein he äidin kanssa lähtivät kirkkoon.
Itsekin olin monesti mukana ja muistan, kuinka hyvältä edellisenä päivänä äidin paistama
mustikkapiirakka maistui kotona kirkkokahvilla.
Kun vuosia myöhemmin autolla ajo ei isälle enää ollut mahdollista, pakkasimme rollaattorin ja
myöhemmin pyörätuolin auton takakonttiin. Näin isä pääsi edelleen osallistumaan hänelle
mieluisaan toimintaan.
Kun askel edelleen hidastui, kyyti järjestyi invataksilla.
Muistoissa on ne monet kerrat, kun isä istui pyörätuolissaan kirkon penkin vieressä, kuinka ystävät
ja tuttavat mennessään ehtoolliselle halasivat häntä tai taputtivat kevyesti olalle. Se toi hyvän
mielen.
Noin seitsemän vuotta ennen kuolemaansa isä antoi minulle lahjaksi Raamatun.
Sen alkulehdille hän oli kirjoittanut tekstin, josta ilmeni, että hän koki omien voimiensa vähenevän
ja kiitti kaikesta siitä avusta ja huolenpidosta, jota olin hänelle antanut.
Se kirja on minulle hyvin tärkeä.
Välillä, jos olen kovin väsynyt, enkä jaksa avata Raamattua ja lukea sitä, silitän sen kantta
kädelläni.
Muistelen kiitollisin mielin isää ja kiitän myös Taivaan Isää.

Anne Hammarberg
eläkkeellä oleva diakonissa