Johanneksen kirkko
Johanneksen kirkko on kolmas Haminan kaupungin asukkaita varten rakennettu kirkko. Kaksi edellistä on tuhoutunut tulipalossa. Nykyinen kirkko rakennettiin tiilistä ja sen piirustukset tilattiin arkkitehti Carl Ludvig Engeliltä. Kirkko vihittiin käyttöön juhannuspäivänä 1843. Se on saanut nimensä Johannes Kastajan mukaan.
Kirkko on empire-tyylinen (uusklassinen) ja rakennettu suorakaiteen muotoiseksi. Kirkko peruskorjattiin vuonna 1955. Nykyisen sakariston alle rakennettiin kellarikerros ja sinne saniteettitilat. Uunit purettiin, penkit uusittiin ja asennettiin lattialämmitys. Kirkossa on 500 istuinpaikkaa.
Johanneksen kirkon rakennushistoriaselvitys
Johanneksen kirkko on saanut omat kirkkovillasukat. Neulontaohjeen löydät täältä.
Kuvat:
- Kirkon ensimmäinen soitin oli seitsemän äänikertainen pedaaliharmoni. Varsinaiset ensimmäiset urut rakennettiin v. 1906. Tällä hetkellä käytössä olevat urut ovat urkurakentamo Veikko Virtasen valmistamat ja ne otettiin käyttöön v. 1989.
- Alttaritaulu on kaksiosainen. Pystysuuntainen alttarimaalaus kuvaa Kristuksen ylösnousemusta ja sen alla on jäljennös Leonardo da Vincin Pyhää Ehtoollista esittävästä freskosta. Taiteilija on Berndt Abrahan Godenhjelm. Alttarin sivuilla olevat maalaukset ovat saksalaisen Auguste Ludvigin töitä.
- Barokkityyliset kynttiläkruunut ovat ainoat esineet, jotka saatiin pelastetuksi Johanneksen kirkkoa edeltäneestä Elisabetin kirkosta ja ne on valmistettu Tukholmassa vuosina 1756 ja 1759. Toisessa on kiinnityskoukun alapuolella koristeena lehväaihe ja toisessa Venäjän tsaarin kaksipäinen kotka.
- Kirkkolaiva on peräisin Koiviston kirkosta. Koivisto-säätiön edustajat luovuttivat sen 27.3.1960 Haminan kirkon suojiin. Kirkkolaiva on 1700-luvulta.
- Peräseinällä on marmoritaulu, johon on kirjoitettu Tanskan konsulin J.S. Ignatiuksen testamentti vuodelta 1837.
- Kirkon vanhin esine on vuoden 1703 Raamattu.