Syvällistä säihkettä Miehikkälän kirkkomusiikkiviikolla

Töölö Brass orkesteri

Syvällistä säihkettä, nuoria tulkitsijoita ja yhteisen laulun iloa Miehikkälän kirkkomusiikkiviikolla 12.-18.8.

Miehikkälän kirkkomusiikkiviikkoa vietetään tänä kesänä elokuussa. Vuorossa on kahdeskymmenesviides Miehikkälän kirkkokuoro ry:n järjestämä kirkkomusiikkiviikko, ja neljännesvuosisadan kunniaksi luvassa on aivan erityisen hienoa ohjelmaa.

Maanantaina 12. elokuuta klo 18 lauletaan Kauneimpia kesälauluja kanttori Niina Venäläisen, hanuristi Merja Maaskolan ja huilisti Emilia Morfin Venäläisen säestyksellä. Emilia myös juontaa illan ohjelman. Kesäisten yhteislaulujen lisäksi kuullaan lauluesitykset Reetta Värriltä ja Manu Töröseltä sekä harmonikkaesitys nuorelta Siiri Karhulta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Keskiviikkona 14. elokuuta klo 18 estradille pääsevät paikalliset nuoret laulajat Kaisa Eriksson, Inka-Liisa Piispa, Ria Roimola ja Leea Tuhkiainen. Niina Venäläinen ja Merja Maaskola säestävät. Ohjelmassa on monen tyylistä laulumusiikkia kunkin esiintyjän omien mieltymysten mukaan. Konserttiin on 15 euron ohjelmamaksu.

Kirkkomusiikkiviikon pääkonsertissa lauantaina 17.8. klo 16 esiintyy helsinkiläinen 26-henkinen vaskiyhtye Töölö Brass, jota johtaa entinen Puolustusvoimain ylikapellimestari Elias Seppälä. Tenori Mika Nisula loistaa Töölö Brassin solistina sekä Sibeliuksen vaikuttavissa lauluissa että oopperan ja viihdemusiikin helmien parissa. Sellisti Maria Morfin Venäläinen puolestaan vie meidät orkesterin toisena solistina Max Bruchin Kol nidrein syvällisiin mietteisiin ja antaa Myrskyluodon Maijalle aivan uuden sävyn. Kertokaa se hänelle -nimellä kulkeva konsertti tarjoaa syvällistä säihkettä kesäiltaan. Konsertin väliajalla voi hakea virkistykseksi maksulliset kahvit leivonnaisineen kirkkotarhan kahviosta. Konserttiin on 15 euron ohjelmamaksu.

Sunnuntaina 18.8. klo 10 vietetään kirkkomusiikkiviikon juhlamessua. Mukana ovat Haminan seurakunnan kirkkoherra Anna Kinnunen, kanttori Niina Venäläinen ja Miehikkälän kirkkokuoro. Messun päätteeksi kirkkokuoro tarjoaa kirkkokahvit.

Kaikki tilaisuudet järjestetään Miehikkälän kirkossa osoitteessa Muurikkalantie 6.

Lämpimästi tervetuloa! Miehikkälän kirkkokuoro ry ja Miehikkälän kappeliseurakunta