Haminassa ensimmäistä kertaa sateenkaarimessu

Anna Kinnunen ja Wilma Heino
Kirkkoherra Anna Kinnunen ja Hamina Pride ry:n puheenjohtaja Wilma Heino. Kuva: Tarja Autio.

Haminan seurakunta järjestää paikkakunnan ensimmäisen sateenkaarimessun perjantaina 6. kesäkuuta klo 18, Johanneksen kirkossa. Kyseessä on sateenkaariväen ja ystävien yhteinen messu ja suunnattu kaikille, jotka haluavat olla mukana jumalanpalveluksessa, jonne jokainen hyväksytään omana itsenään. Suomen evankelisluterilaisen kirkon piirissä on järjestetty sateenkaarimessuja säännöllisesti vuodesta 1999 alkaen, epävirallisemmassa muodossa jo tätä ennen. Säännöllinen sateenkaarihartaustoiminta sai alkunsa Helsingistä, mutta nykyisin sateenkaarimessuja järjestetään ympäri Suomen, niin suurilla kuin pienilläkin paikkakunnilla.

“Sateenkaarimessu on kristillisten perusarvojen mukaista toimintaa. Kirkon on oltava turvallinen paikka kaikille. On tärkeää uskonnollisena yhteisönä puolustaa vähemmistöjen oikeuksia ajassa, jossa konservatiivisia arvoja käytetään ihmisoikeuksien alas painamiseen ja pyritään perustelemaan asiaa kristinuskolla”, kuvaa kirkkoherra Anna Kinnunen.

Mukana sateenkaarimessun suunnittelussa on seurakunnan kutsumana ollut myös Hamina Pride ry. Sateenkaarimessu ajoittuu la 7. kesäkuuta vietettävää Hamina Pride -puistojuhlaa edeltävälle päivälle.

“On todella hienoa, että paikallinen seurakuntamme näyttää positiivista esimerkkiä arvojohtajuudesta. Sateenkaarimessussa ei ole kyse kenenkään sulkemisesta ulkopuolelle, vaan toivottamisesta tervetulleeksi. Se on voimakas symbolinen ele yhdenvertaisuuden ja ihmisarvon puolesta aikana, jolloin vihaa ja syrjintää pyritään normalisoimaan, toteaa Hamina Pride ry:n puheenjohtaja Wilma Heino.

“Yhteistyö Hamina Pride ry:n kanssa on ollut helppoa ja luontevaa. Erityisesti yhteiset ajatuksemme ovat paikkakunnalla kasvavien nuorten hyvinvoinnissa, että he saisivat olla juuri sellaisia kuin ovat”, kirkkoherra Anna Kinnunen jatkaa.

Sateenkaarimessussa kuullaan paljon musiikkia, vietetään ehtoollinen ja tilaisuuden jälkeen nautitaan perinteiset kirkkokahvit. Kirkkoherra Anna Kinnunen toivoo messuun runsasta osanottoa:

“Jos emme tee mitään, ihmisoikeuksia ahtaalle ajavat voimat kyllä ottavat tilaa. Me Haminan seurakunnassa haluamme omalta osaltamme olla täyttämässä tätä tilaa viestillä oikeudenmukaisuudesta, lähimmäisenrakkaudesta ja hyväksynnästä.”

Haminan seurakunta
Evästeasetukset

Käytämme evästeitä, joista osa on välttämättömiä sivuston toiminnalle. Mittaamme kävijämäärät Google Analytics -työkalulla.